lauantai 26. lokakuuta 2013

Syksyn puuhia

Syksyllä on aikaa ottaa treenit vähän rennommin ja nauttia kaikenlaisesta sellaisesta, mikä kilpailukaudella jää tekemättä. Varsinaisesti mikään täyslepo offseason ei minulle sovi, sillä parin kolmen päivän lepäilyjen jälkeen on jo pakko päästä ulkoilemaan. Minulle offseason tarkoittaa sitä, että unohdan tehotreenit ja kaikenlaisen suunnittelun joiksikin viikoiksi ja harrastan kaikenlaista ulkoilua juuri sen verran kuin kivalta tuntuu ja nautin syksyisistä keleistä.

Yksi parhaimmista tavoista nauttia syksystä Oulun seudulla on mielestäni ulkoilu Isokankaan luontopoluilla. Isokankaan luontopolku, riistapolku ja Kalimeen luontopolku muodostavat kylttien mukaan reilun 17 kilometrin mittaisen luontopolkujen reitin, jossa polut ovat suurimmalta osin helppokulkuisia kangaspolkuja tai pitkospuita. Luontopoluista voi valita 10km:n, 5,5km:n tai 2km:n reitin tai yhdistellä reittejä mielensä mukaiseksi kokonaisuudeksi.


Isokangas, kuten kuvasta näkyy


Minulle on muodostunut jo tavaksi tehdä syksyisin "juoksuvaellus" näillä Isokankaan poluilla. Pitkospuilla juokseminen on kerrassaan mahtavaa, koska pitkokset antavat hieman periksi askeleen alla, mikä tekee kyllä juoksusta ehkä hieman pomppivaa, mutta sehän on vain hauskaa! Pitkospuiden lisäksi reitiltä löytyy paljon helppoa, juostavaa kangaspolkua, sekä välillä toki löytyy kivikkoisempaa ja juurakkoisempaakin maastoa, mutta silloin voikin ottaa kävelyaskelia, koska ei oikeasti ole kiire! Suosittelen  kaikille kokeilemaan pitkospuilla ja luontopoluilla juoksemista, saa nauttia rauhassa luonnosta ja maisemista ja lisäksi poluilla juokseminen parantaa koordinaatiota ja tasapainoa, kun täytyy välillä varoa mihin tossunsa laskee. Maantiejuoksuihin tähtäävällekin tällaiset polkujuoksut mielestäni sopivat esimerkiksi näin syksyisyisin, sillä vaihtelu virkistää ja polut ovat ystävällisempiä jaloille kuin ainainen asfaltilla juokseminen.







Isokankaan kierros on minulle jo perinteeksi muodostunut syyslenkki, mutta syksyllä on aikaa kokeilla myös uusia lajeja. Tänä vuonna tutustuin cyclocrossiin ja pyöräsuunnistukseen. Kumpikin laji poikkeaa minulle tutummista maantie-, tempo-, ja maastopyöräilystä enemmän tai vähemmän. 
 
Mitä sitä turhia uusia lajeja varsinaisesti harjoittelemaan. Sama lähteä suoraan kilpailemaan ja katsomaan miten se crosssailu ja pyöräsuunnistus sujuu. Olen kuumeillut omasta cyclocrossarista jo toista vuotta, mutta se jäi vielä tänäkin vuonna hankkimatta. Ovaskan Heliltä sain kuitenkin crossaria lokakuun puolessavälissä lainaan (Kiitos vielä Helille tästä!) kun krossikommuuni  järjesti Oulun avoimet cyclocrossmestaruuskisat ja Heli itse oli järkkäilemässä tapahtumaa. Hyppäsin siis crossarin satulaan ensimmäistä kertaa ikinä ajaessani pelipaikoille Heinäpään kukkulalle n.20min siirtymän kotoa. Paikanpäällä rataan tutustumista yhden kierroksen verran ja olikin jo aika asettua starttiviivalle.  Mukavasti oli porukkaa tullut kisailemaan Oulun cyclocrossmestaruudesta, yhteensä viitisenkymmentä henkilöä asettui starttiviivalle.

Rata oli huolella suunniteltu ja sisälsi kaikkia cyclocross elementtejä. Radan varrella oli muutama jalkautumiseste, liukasta savimaata, tiukkoja kurveja, ylämäkeä ja alamäkeä. Alustana ulkoilutietä, nurmikkoa, asfalttia ja polkua.



Jalkautumisesteen jälkeen.

Nurmikolle tehty shikaanilasku
 
 
Crossailu ei varsinaisesti kyllä ainakaan helpottanut cyclocrosskuumettani, nimittäin olipahan se hauskaa! Ensimmäiset kierrokset tuli mentyä vielä melko rauhalliseen tahtiin pyörään ja rataan totutellessa, mutta kun kierroksia jäi taakse, oli mukava huomata, kuinka luottoa omiin ajotaitoihin ja pyörään löytyi kokoajan lisää. Uskallus ajaa kovempaa kurveihin ja shikaanilaskuun kehittyi koko kisan ajan ja maali tuli melkeinpä liian aikaisin vastaan! Orvolan Sari oli kisan nopein naiskuski maastopyörällään, mutta minä ehdin ensimmäisenä naiscrosssipyöräilijänä maaliin. Ai niin, yksi cyclocrossille ominainen piirre kisasta puuttui, nimittäin lajinomainen kurja sää! Minua se ei kyllä haitannut, toivottavasti sitä ei järjesty ensi vuonnakaan :)
 
 
 
vasemmalta: Sari Orvola (nopein maastopyöräilijä)
 2.Rosa Törmänen, 1. Minä, 3.Niiki Alakärppä
 
 
Cyclocrosskokeilun jälkeisellä viikolla Ouluun satoi ensilumi. Kun edellisenä viikonloppuna olin vielä saanut ajaa crossia lyhyissä ajohousuissa, niin seuraavaan lajikokeiluun eli pyöräsuunnistukseen saikin laittaa jo talvivarusteita päälle! Voin todeta, että minun kannattaa kyllä pysyä ihan vain merkityillä reiteillä tuon pyörän kanssa, varsinkin kun joskus tulee niilläkin ajettua  harhaan. Suunnistaminen ei ole minulle helppoa jalankaan, mutta pyörällä se oli vielä vaikeampaa! Mittakaava oli täysin hukassa ainakin puoleenväliin asti ja vauhti alussa aivan liian kovaa suunnistustaitoihin nähden. Vielä kun rastit olivat kaupunkiympäristössä (muka tutussa paikassa!?!) ja muutakin liikennettä piti seurata, meni risteyksiä, joista olisi pitänyt kääntyä useampaan kertaan ohi.  Parempi oikeastaan olisi varmaan sanoa, että muutamasta risteyksestä en ajanut ohi! Karttaa oli todella vaikea seurata vauhdissa, ja välillä vauhti hyytyikin kävelyvauhdiksi kun yritin kartalta paikantaa itseäni. Alkuun sattui vielä rengasrikkokin heti ensimmäisen rastin jälkeen, mutta arvioisin, että selvisin siitä alle kymmenessä minuutissa jatkamaan matkaa. Lopulta kaikki rastit oli kuitenkin haettu ja sain ajaa maaliin. Aikaa kului kaksinkertaisesti nopeimpaan naiseen verrattuna ja luonnollisesti selvitin radan kaikista radan läpi ajaneista heikoimmalla ajalla, mutta selvitinpä kumminkin!
 

 
Pyöräsuunnistuksesta en löytänyt ihan sellaista hauskuutta kuin cyclocrossista, mutta tässäkin huomasin kehittyväni jo yhden suunnistuskerran aikana, ehkäpä tätäkin tulee vielä joskus kokeiltua uudemman kerran! 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti