Milloin triathlonistin on hyvä aika sairastaa?

Kilpailukaudella sairastaminen nyt ei tule kuuloonkaan, tarviiko tällaista edes miettiä? Kilpailukauden jälkeen on aika ottaa rennosti ja silloinhan on kaikkea muuta tekemistä tiedossa, joten aikaa ei silloinkaan ole sairastamiseen. Kesälajin urheilijahan tehdään talvella ja omasta kokemuksesta voisin kyllä sanoa, että talvella sairastaminen näkyy kyllä jossain määrin vielä kesälläkin. Toimii  tietysti myös toisinpäin: Jos pysyy terveenä talven, näkyy se positiivisena kisakuntona kesällä.  Jos nyt pitäisi joku aika  sairastamiseen valita, niin jokin tuulinen, kylmä räntäsateinen ajanjakso, kuten nyt marraskuussa.  Ai niin,  mutta nämä päiväthän on juuri parhaita sali- ja uintitreeneihin, eli ei silloinkaan. Vastaus siis on, että ainakaan tällä triathlonistilla ei vain ole hyvää aikaa sairastaa. Terveenä olisi pysyttävä, mutta aina se ei vain onnistu.

Tästä viikosta tuli minulle varsinainen lepoviikko. Alkuviikosta pidin pari päivää lepopäivänä ihan tarkoituksella, koska edellisviikolla lepopäivää ei ollut tullut ja töitäkin oli hieman kertynyt tehtäväksi. Keskiviikkona pakkasmittari näytti viittä astetta pakkasen puolelle, ei siis paljon, mutta ensimmäinen pakkaslenkki oli tiedossa. Lepopäivien jäljiltä jaloilla tuntui olevan menohaluja, joten toteutinkin suunnittelemani 3x2km vauhtikestävyyslenkin. Juoksu kulki, pakkanen ei tuntunt vaivaavan ja fiilis oli hyvä kaikinpuolin! Seuraavana päivänä töissä ääni oli hieman käheänä, mutta muuten normaali olo, joten illalla suuntasin uimaan. 10min uinnin jälkeen oli todettava, että sykkeen noustessa kurkussa alkoi tuntumaan ikävälle, joten suuntasin kotiin lepäilemään. Perjantaina töissä tarvitsin jo avustajaa kertomaan luokalle ohjeita, kun oma ääni hiljeni kuiskaukseksi. Viikonloppu on vierähtänytkin sitten melko hiljaisissa merkeissä. Asiaahan olisi vaikka kuinka, kaikille kavereillekin olisi juuri nyt kiva soitella, mutta kun ei voi puhua! Kyseessä on mahdollisesti kurkunpääntulehdus, joten lenkillekään en ole voinut mennä, ettei tauti siirry muualle ja pitkity.

Ainahan pitää näistä sairastamisista yrittää etsiä niitä positiivisia puolia. Nyt kun ainoa oire on ollut äänen lähteminen ja olo on muuten ollut varsin terve, en usko suorituskyvyn oikeastaan laskeneen.  Kerkesin myös viikonlopun aikana korjata urakalla kokeita ja opiskella hieman ihmisen psyykkistä kehitystä, joten ensiviikon tehtävälista supistui viikonlopun aikana melkoisesti. Nyt elättelen toiveita, että ääni palaisi alkuviikosta ja pääsisin taas takaisin normaaliin rytmiin, lenkille, töihin ja vielä uudestaankin ehkä lenkille.

Viikonlopun eväät

Paluu altaaseen

Olen siirtynyt triathlonin pariin kilpauinnin kautta, joten uimahallin kaakeleita on tullut tuijoteltua joskus hyvinkin ahkerasti. Kilpauimarina altaassa kertyi tavallisella viikolla hyvinkin n.40 uintikilometriä, joten kun löysin tieni triathlonin pariin ovat uintikilometrit vähentyneet huomattavasti.  Viimetalvena myöskään arjen harjoitteluolosuhteet eivät puoltaneet kovin tiivistä altaassa oleskelua joten uinnit jäivät todella vähäisiksi.  Ainoa säännöllinen uinti oli puolentunnin verryttely maanantaisin kuntopiirin jälkeen, joten kovinkaan kehittävää uintiharjoitteluni ei viimetalvena ollut, koska säännöllisyys tekemisestä puuttui ja ulkoliikunta veti varsinkin hyvän kevään ansiosta puoleensa sen verran, että maaliskuussa tuli uitua viimeinen ihan harjoitukseksi laskettava treeni.  Huhtikuussakin kävin vielä altaassa muutamaan kertaan saaden kokonaissaldoksi kokonaista 6000m uintia koko kuukauden aikana. Ei siis ihme, että uinti ei oikein kulkenut alkukesästä.  Loppukesästä perushyvä uintivauhti kovempien avovesitreenien ansiosta onneksi taas löytyi, mutta altaassa en käynyt koko kesänä.

 

Nyt olen kuitenkin taas päässyt takaisin hyvään uintirytmiin, kun olosuhteet harjoitteluun ovat parantuneet huomattavasti. Työskentelen tänä talvena Kemissä, joten olen pystynyt reilun kuukauden ajan käymään kaksi kertaa viikossa uimassa Kemin Työväen uimareiden harjoituksissa. Kyllä se vain niin on, että ryhmässä uidessa puolitoistatuntia sujahtaa ihan huomaamatta ohi. Lisäksi pieni kilpailu on kovempia vetoja uidessa minulle selvästi hyödyksi. Ensimmäiset kerrat olivat hyvin nihkeitä, mutta kyllä se vauhtikin sieltä pikkuhiljaa palailee takaisin.  Tulipa käytyä jo uimaliiton sivuillakin vähän vilkuilemassa kisakalenteria ja bluecardin hintoja. Toivottavasti vain into altaseen hyppäämiseen säilyisi tänävuonna  avovesikauteen asti.

 

 

 

Uinnin lisäksi syksyn kuvioihin on tullut mukaan myös toinen uusvanha harrastus altaassa, nimittäin vesipallo! Olen päässyt osallistumaan peleihin vasta kerran, mutta tarkoitus olisi kyllä kerran kuussa järjestettävälle vuorolle päästä säännöllisesti. Voin muuten sanoa, että vesipallo on melko rankka laji, vaihtopenkille teki minunkin mieli useampaan kertaan vähän elpymään. Siitä kumpi joukkue uimarit vastaan muut (ex-uimarit) pelissä voitti ja kuinka paljon ei ole tietoa, minä kun en laske maaleja jos en itse ole voitolla J

  

Vesipallohattu ja pallo

 

 

1440m

Tuossapa otsikossa tämän päivän nousumetrit. Monet pakkaavat pyörät pyörälaukkuihin ja lähtevät hakemaan nousumetrejä etelänlämmöstä ja vuoristoista. Me pakkasimme maastopyörät aamulla Oulussa autoon klo 7:40 ja auton nokka nelostietä kohti etelää parin tunnin ajan ja jo löytyi nousua Suomestakin! Ihan perinteistä mäkeä ei tosin löytynyt, sillä pääsimme kokeilemaan ainutlaatuista kaivosnousua Pyhäsalmen kaivoksella, joka muuten on Euroopan syvin. Parin tunnin ajomatkan jälkeen auto parkkeerattiin Pyhäsalmen kaivoksen P-paikalle, pyörät ulos autosta ja siirryttiin kohti kaivosta. Kaivokseen, 1440m syvyyteen siirryttiin hissillä. Hissimatka pelotti minua hieman etukäteen, koska ajatus siitä, että jokin pieni koppi kuljettaa minua 13m/s alaspäin lähes 1,5km tuntui melko käsittämättömältä. Hissimatka kesti n.2,5min ja ei sitten ollutkaan yhtään pelottava, koska kaivoksen työntekijä kertoi hissin kestävän n.20 000kg painon. Maan alla, kaivoksen työntekijöiden henkilöstöravintolassa saimme turvallisuusinfon ennen siirtymistä pyöräilyn aloituspaikalle, jossa jakannuimme kolmeen eritasoiseen ryhmään. Olin melko hermostunut, innoistunut ja jänittynyt. Edessä olisi 11km:n matka sorapintaista tietä, jonka aikana nousumetrejä kertyisi 1440m, eli keskijyrkkyys olisi n.13,1%.

 

Ei vuoren, vaan kaivoksen valloittajia lähdössä

Tuonne pimeään sitä mentiin.
Turvaliivi ja valot varustuksena

 

Nopein ryhmä lähti menemään ja lähes heti perään lähti kakkosryhmä, johon minäkin menin. Ajattelin, että aloitan rauhallisesti jaksaakseni loppuun. Niinpä niin.. muutaman minuutin päästä syke huiteli jo yli 180:n lukemissa. Ajoryhmät eivät pysyneet kovin hyvin kasassa, mikä ei kyllä ihmetytä näin jälkikäteen yhtään. Itsekin olin koko ajan anaerobisen kynnyksen tuntumassa (tai yli!) ja ajoin lähes koko ajan ajoin pienimmällä mahdollisella välityksellä. Jos olisin hidastanut vauhtia, olisi pyörä alkanut kiemurtelemaan ja vauhdin lisäämistä nyt ei voinut ajatellakaan. Lämpöä kaivoksessa oli alhaalla +21 astetta ja kosteutta oli ilmassa melkoisesti. Eipä tarvinut kauan ajaa, kun vaatteet olivat jo märkänä. Matkan edistymistä oli hyvä seurata kaivoksen seinämille kirjoitetuista tasomerkeistä, joita oli 20-40 nousumetrin välein. Nousua todellakin riitti! Onneksi mutkiakin riitti rytmittämään ajoa ja välillä oli jopa hetken tasaista, missä pystyi pitämään juomataukoa jo odotella ryhmää taas kasaan (minuakin kyllä saivat välillä odotella). Kun noin 800 nousumetriä oli takana, alkoi ilma viilenemään ja hengityskin helpottumaan, lisäksi tien pohja oli paikoitellen hyvinkin rullaavaa ja matka jatkui helpommin. Päivänvaloa alkoi näkymään, kun mittarissa oli ajoaikaa 1h51min. Kaivoksen väki tarjosi vielä saunamahdollisuudenkin ajon päätteeksi, mutta minulla se jäi käyttämättä Elimistö tuntui käyvän vähän turhan kuumana ilman saunaakin, kun loppumatkasta juomakin kävi vähiin.

Päivän saldona oli siis:   Nousua: 1440m
                                        Matka: 11km
                                        Keskijyrkkyys: 13,1%
                                        Keskinopeus: 5,8km/h (tauot mukana)
                                        Ajoaika: 1h52min
                                        Keskisyke: 180
                                        Muut: HURJAN HIENO KOKEMUS!

Kiitokset vielä Murasen Hannulle, joka järjesti tämän mahdollisuuden, Huippuhyvälle ajoseuralle ja erityisesti kaivoksen väelle!