maanantai 27. heinäkuuta 2015

Joroisilla taas -maaliin asti

Reilu viikko sitten 18.7. kisattiin taas Joroisilla puolimatkan Suomen mestaruuksista. Tätä kisaahan ei vaan voi jättää välistä, vaikka järki sanoisi mitä. Ilmapiiri ja tunnelma kisassa vaan on aina ollut ylitse muiden -tosin tänä vuonna meno oli sen verran synkkää, että en jaksanut kauheasti innostua edes vanhustentalon asukkien, lasten tai paljuväenkään kannustuksista. Tässäpä seuraa kisan kulusta (ehkä vähän synkkäsävyistäkin) raporttia, sekä kootut selitykset siitä miksi meno oli vaikeaa.

Ennakko
Jo alkukesästä oli selvää, että juoksun kanssa tulisi olemaan ongelmia, sillä vasemman jalan polvitaipeessa tuntunut kipu ei ollut sallinut yli 10 km:n lenkkejä. Pitkiä pyörälenkkejäkään ei tullut alkukesästä tehtyä entiseen tapaan, sillä kesän sateiset säät eivät olleet houkutelleet kovin kauas kotoa ja mietin tosissani kisamatkan vaihtamista pikamatkaksi. Maantiepyöräilyn SM-kisojen jälkeen kunto tuntui kuitenkin nousevan vauhdilla ja meno etenkin pyörällä oli parempaa kuin koskaan. Koska kortteliajon SM-kisat ajettiin vain viikko ennen Joroista jäi viimeinen kova itseluottamuksen kohotustreeni kisaviikon maanantaille. 60km pyörää kiihtyvällä vauhdilla ja 10km:n VK juoksu kulkivat superhyvin, ja päädyin siihen, etten vaihtaisi kisamatkaa. Seuraavana päivänä tiesin kuitenkin jo tehneeni tyhmyyksiä. Jalat olivat väsyneet ja kipeät, mutta ei auttanut muu kuin levätä ja toivoa että jalat toipuisivat lauantaiksi. No, jalat toipuivat mielestäni tarpeeksi jo torstaiksi ja päätin, että tarvitaan vielä vähän avaavia kovia vetoja, että lauantaina varmasti kulkee. Onhan siinä  nimittäin vielä perjantai ennen kisaa käytännössä lepopäivä, kyllähän se riittää...

Joroisilla -taas
Kisa-aamuna oli ehdottomasti kesän paras sää; Auringonpaistetta, lämpöä 20 astetta ja ainoastaan hyvin kevyt tuuli. Sanoisin jopa, että sää oli kisaamiseen täydellinen, ehkäpä paras kisasää Joroisilla koskaan ja olen kuitenkin ollut mukana joko pika- tai puolimatkalla vuodesta 2008 asti. Fiilis oli levollinen, enkä jostain syystä juuri jännittänyt kisaa. Aamupalakin maistui hyvin, mikä ehkä jo enteili sitä, että mieli ei ollut ihan valmis kisaamaan. Varusteiden viennit ja järjestelyt sujuivat rutiinilla ja pian olikin aika kiirehtiä lähtökarsinaan.

Uinti 29:36
Klo 11:05 lähti naisten yleinen sarja matkaan N20-24-vuotiaden ikäsarjan kanssa.  Startti oli pieni, joten ruuhkaa ei ollut. Sain todella hyvän lähdön ja pääsin heti hakemaan omaa paikkaani. Kärjessä  vauhti oli aivan liian kovaa ja  melko pian päädyinkin vierestäni startanneen N20-24-vuotiaiden sarjassa kisanneen Jasminin peesiin. Edellemme karkasi neljä naista, mutta tiesin, että Jasminin peesissä säästäisin paljon voimia, enkä enää edes yrittänyt kiihdyttää edellä menevien perään. Uin  Jasminin peesissä koko 1,9km:n matkan, joka tuntui kyllä kestävän ikuisuuden. Enpä muista koska viimeksi uinti on tuntunut noin loputtoman pitkältä. Uinnin aika 29:36 oli lähes sekunnilleen sama kuin viimevuonna, joten olin vielä ihan tyytyväisenä lähdössä pyöräilyosuudelle.
 
 
Lähtöjännitystä
Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen
 
Startti
Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen
 
Kohti pyöräosuutta
Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen
 
Pyörä 2:41:47
Vaihto meni ihan hyvin. Ei mikään maailman nopein toimitus ajalla 2:51, mutta kohtuullinen kuitenkin. Pyörä tuntui lähtevän käyntiin ihan hyvin, vaikka sykkeet hakkasivatkin alkuun taivaissa, mutta näin käy Joroisilla aina. Noin 5km:n kohdalla Henrika Malmström otti minut pyörällä kiinni ja jäin ajamaan hänen vauhtiaan. Sykkeet lähtivät laskemaan, mutta jalkoja sai käskyttää jo melkoisesti tekemään töitä. Joku hitaammin uinut mies ohitti meidät ehkä 15km:n kohdilla, Henrika hyppäsi hänen peesiinsä ja kaksikko katosi mutkaisella tiellä pian näkyvistä minun  jäädessä yksin ajamaan  omaa ajoani. Siinä sitä sitten tosiaan ajeltiinkin yksin. Missä olivat ne kaikki 1500 kilpailijaa? Ketään ei näkynyt kilometreihin edessä eikä takana. Sykkeet alkoivat laskemaan entisestään ja jalat eivät jaksaneet pyöriä. Välillä muutama mies ohitti ja painui vauhdilla horisontiin. Jossain vaiheessa myös yksittäisiä naisia meni ohi. Aina hetkeksi jaksoin tsempata ja nostaa vauhtia sekä sykettä ylöspäin, mutta mutkaisella tiellä selkienn kadottua näkyvistä vauhti ja sykkeet tippuivat taas. Kilometritkin etenivät tuskaisen hitaasti, kun ketään ei näkynyt ja jalatkaan eivät jaksaneet oikein tehdä yhteistyötä. Kääntöpaikan jälkeen meni taas hetki hieman paremmin ja ajattelin välillä muutakin kuin keskeyttämistä tai jäljellä olevaa matkaa. Ajatukset nimittäin suuntautuivat vastaantulevaan liikenteeseen. Sai siinä taas ihmetellä, sillä melkoisia porukoita oli liikenteessä. Tämä taitaa kuitenkin olla osa sitä "Joroisten henkeä" tämäkin. Toisaalta, jos peesaaminen harmittaa ikäsarjalaisia, niin tervetuloa yleiseen sarjaan, tilaa on. Kun vastaantuleva liikenne väheni, palasivat ajatukset jälleen jäljellä oleviin kilometreihin ja sama ajamisen trendi jatkui. Yksittäisiä kisaajia, ja myös yksi pitempi letka suhahti ohi. Hetkeksi sain sykettä ja vauhtia vähän ylös, mutta pian piti taas luovuttaa. Vasemman jalan reisikin tuntui kramppiherkältä ja jouduin tekemään jotain mitä en ole ikinä ennen tehnyt, nimittäin rullailemaan alamäkeen. Muistin kyllä miten itse neuvoin kisakaveriani Riikkaa polkemaan aina myös alamäkeen. "Kumpuilevassa maastossa alamäestä haetaan vauhti ylmäkeen", juuri näin, mutta en jaksanut totella edes omia neuvojani. Viimeisen kymmenen kilometrin aikani sain vielä aikaiseksi pienen teknisen ongelmankin, kun ketju tipahti pois rattaalta. Ajatuket eivät olleet oikein tekemisessä mukana ja kyseessä olikin ihan tyylipuhdas "user error". Jouduin pysähtymään, eikä aikaa mennyt paljon, mutta kun pää ei enää muutenkaan ollut kisassa mukana, ei tämä varinaisesti lisännyt viimeisten kilometrien vauhtia. Keskeyttäminen kävi vielä vaihdossakin mielessä, mutta päätin kuitenkin kokeilla juoksuosuutta, siellähän se paras kannustuskin aina on.
 

Kuvat: Maarit Karhu-Teiskonen

Juoksu 1:47:59
Juoksu alkoi vähintään yhtä tahmeasti kuin pyörä loppui. Jalat tuntuivat painavan tonneja, enkä meinannut saada tossua ylös maasta. Ensimmäisellä huoltopaikalla kramppien estämiseksi ketjuöljystä mustat sormet suolapurkkiin ja suuhun, olisihan sitä voinut käyttää sitä toista kättäkin:)  Sykkeetkin laahasivat alusta asti vain aerobisen kynnyksen paikkeilla. Hieman huoltopisteen jälkeen noin 4km:n kohdalla meno onneksi alkoi hieman helpottumaan. Sykkeet laahasivat edelleen todella alhaalla, mutta vauhtia tuntui olevan hetkellisesti ihan kivasti. Jälkikäteen tarkasteltuna tämä ei tietysti ollut mikään ihme, koska kyseessä oli reitin laskuvoittoinen osuus. Aloin kuitenkin uskoa siihen, että saattaisin selvitä maaliin. Toinen kierros tuntui vähän edellistä paremmalta, mutta flow oli menosta kaukana. Kolmannella kierroksella vielä päkiän alle ja varpaisiin tulleet rakot vaivasivat todella ja viimeisillä kilometreillä sattuikin jo paljon. Kun matkaa maaliin oli puolikilsaa vierelleni juoksi nainen numero 84. Itse oli 89 ja hetkessä jalat olivatkin hirveässä vauhdissa, sillä päättelin naisen olevan yleisessä sarjassa, enkä halunnut menettää sijoja. No, nainen oli vaihtanut sarjaa, eikä kaartanutkaan maaliin, mutta sainpahan loppukirin aikaiseksi. :) Maaliin pääsin loppuajalla 5:04:58, ja olin tosi pettynyt huonoon kulkuun ja loppuaikaan, joka painui selvästi päälle viiden tunnin. Yleisessä sarjassa olin sijalla 10, kun maaliin tulijoita oli vain 11. Sijoitushan tuosta tuskin olisi muuksi muuttunut, mutta yleisfiilis olisi voinut olla parempikin.

Kuva: Timo Kananoja

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen


Jälkianalyysit
Väsynyt meno kisassa oli kyllä täysin omaa tyhmyyttä. Luulisi tosiaan, että näillä harrastusvuosilla olisi kertynyt jo jonkun verran tietoa siitä, miten kisoihin valmistaudutaan ja ainakin siitä miten ei valmistauduta, erityisesti kun sama virhe on tullut tehtyä  ennenkin. Mutta, tätähän urheilu ja triathlon toisaalta just on- täytyy olla myös henkisesti vahva. Nyt en todella ollut, kun kisaviikollakin piti hakea itseluottamusta kovista treeneistä ja itse kisassa puhti olikin pois. Kisan jälkeen olin täysin varma, että triathlonit ja erityisesti Joroinen on kyllä nyt nähty ja lopullisesti. Parin päivän sulattelun jälkeen, mieli on onneksi jo muuttumaan päin ja eiköhän tässä vielä tälle kesällekin kerkeä jotain keksimään.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti